Bändi

Bändin jäsenet

Kaisa

Kaisa

Laulu

Vokalisti Kaisa Kalo liittyi bändiin vuonna 2009 ja hurmasi välittömästi niin muun orkesterin kuin yleisön heleän herkällä ja tarkan iskevällä ilmaisullaan. Kaisalta tahtilajit taittuvat ja stemmat soljuvat virtuoottisen luontevasti. Karisma on tällä orkesterin ikätoverilla vain syventynyt vuosien mittaan. Hänessä tiivistyy monia koko Huvimajalle tyypillisiä piirteitä: avoimuus uuteen, tinkimättömyys treeneissä ja rakkaus musiikkiin. Tarvittaessa Kaisalta lähtevät suvereenisti myös helistinrytmit ja kiipparistemmat!

Sami

Sami

Laulu

Lauluosasto sai vahvistusta vuonna 1998, kun upeaääninen tenori Sami Heistaro liittyi Siniseen Huvimajaan. Sami on karismaattinen esiintyjä ja pettämätön välispiikkien mestari.

Elina

Elina

Laulu

Vuonna 2008 Elina liittyi bändiin ja täräytti sedille hieman uudenlaista ohjelmistoa. Elina vetää vakuuttavasti tummalla ja rouhealla soundillaan niin Tina Turnerit kuin Chydeniuksetkin. Elinan suosikkeja Huvimajan biiseistä ovat Unchain my heart ja Nuoruustango.

Eero

Eero

Laulu

Vuonna 1991 tumma ja -samettiääninen tangojen tulkitsija Eero esiintyi ensimmäisellä Huvimaja -keikalla. Eero pääsikin bändin mukana suoraan tähtiloistoon, koska keikka oli suora lähetys TV:ssä. Eeron lempikappaleet Huvimajassa ovat Sekaisin, Entäs nyt, Long train runnin ja tietenkin Xanadu!

Timo

Timo

Kitara

Timo hallitsee kitaran kuin kotipihan grillin: rennosti, tarkasti ja sopivalla savulla. Kun tarve vaatii, hän tarttuu myös mikkiin – ja silloin kuullaan rouheaa tulkintaa, jossa on sekä tunnetta että rosoa.

Heikki

Heikki

Piano

Bändin veteraani ja taiteellinen johtaja, Heikki Prokkola tuli Sinisen Huvimajan toisiin treeneihin vuonna 1988, eli on käytännössä ollut riveissä alusta lähtien. Heikin lempikappale Huvimajan ohjelmistosta on Ain't no mountain high.

Itu

Itu

Basso

Vuonna 1993 Sinisen Huvimajan riveihin asteli korvaamaton bassotaiturimme Antti 'Itu' Virtanen. Itu on bändin väsymätön roudaaja ja yleismies sekä vastaa myös kysymättömiin kysymyksiin. Itun suosikkikappaleita ovat Toiset meistä ja Ilta Pariisissa.

Hepa

Hepa

Rummut

Hepa on bändimme rytmikone, jonka sydän sykkii Toton tahtiin. Jos groovea tarvitaan, Hepa toimittaa – mieluiten shufflella ja Porcaron hengessä.

Lauri

Lauri

Perkussiot

Rantasalmen oma pitkätukka hippi Lauri "Late" Karjalainen. Mitä olisikaan tangot ilman percussioneita?! Lauri pitää keikoilla huolen bändin sykkeestä ja yrittää treeneissä saada bändin keskittymään treenaamiseen! 😂 Laurin Huvimaja lempi biiseihin kuuluu Kai vielä katsoa saan.

Nuutti

Nuutti

Trumpetti

Nuutti on bändin kuopus ja trumpetin kirkas kompassi. Hän soittaa täsmällisesti, innolla ja niin, että jokainen sävel voisi olla se tärkein. Nuutin soitossa on aina aavistus juhlaa – tai vähintään hyvin soivien stemmojen riemua.

Ilkka

Ilkka

Pasuuna

Ilkka puhaltaa pasuunaan sopivasti särmää. Välillä hän tarttuu mikkiin ja laulaa, välillä virnistää muille kesken biisin. Pasuuna soi, kun pitää sanoa jotain olennaista.

Asko

Asko

Asko luo tenorifonillaan vakautta ja syvyyttä. Hän ei hötkyile turhia, mutta kun puhaltaa, homma saa uuden painopisteen. On jo pitkään luvannut tuoda treeneihin myös baritonifonin – ja me elämme siinä toivossa.